Keitä me olemme?
- finlandiniloilo
- Nov 6, 2017
- 2 min read
Heyy! Ajateltiin, että nyt kun perusasiat kohteesta on kerrottu, on hyvä aika paneutua tarkemmin blogin suolaan, eli meihin. Pientä infoa koplastamme ennen yksityisesittelyjä: kyseessä on Helsingistä, Haminasta ja Imatralta koottu Lappeenrantalainen, perussuomalainen (ei poliittisessa merkityksessä) ja saman hiusvärin (blondi) omistava, iloinen kolmikko. Yhdistävänä tekijänä lienee myös tuleva ammattimme, fysioterapia. Yhteisiä konflikteja on plakkarissa täysi Zero, mikä sinänsä voi tulla yllätyksenä mm. 36 tunnin matkustamisen ja stressaavien tilanteiden jälkeen. Voikin siis kai todeta, että olemme melkoisen loistava tiimi. ;-) Päätimme toteuttaa esittely epäperinteisellä tavalla: esittelyn kohde hiljenee ja toiset kertovat "faktoja".

Elisa, Anu & Jenna

Lähdetään liikkeelle Jennasta, joka on porukan äitihahmo. Tämä neiti pitää huolen nuoremmistaan, ettei vaan mitään pahaa pääse tapahtumaan. "Somemummo" lukee muiden somepäivityksiään ääneen ja muistaa taltioida lähes kaikista hetkistä fotoja. Sympaattinen Jenna mukautuu toisen ihmisen saappaisiin helposti, kuuntelee taidokkaasti ja jakaa hyviä elämänohjeita. Aamuisin Jenna on unikeko, joka herää päivään omalla rauhallisella tavallaan: parin tunnin päästä heräämisestä hän on vasta oikeasti hereillä. Yhteisestä (lue: räjähtäneestä) huoneesta voi havaita helposti alueen, jossa sijaitsevat Jennan tavarat - järjestelmällinen ja tiptop siisti alue. Mikäli itsellä jokin painaa suupieliä alas, Jemppa takaa hyvällä huumorilla ja mukaansatempaavalla naurulla, että kaikilla on huisin hauskaa.

Vuorossa Anu, jonka perus päivää ylläpitävät hihittely, hupsuttelu ja cashew-pähkinät. Perusluonteeltaan Anu on liikunnan haluinen, joka mieluusti juoksentelee JVG:n Hombre biisiä kuunnellen aamusta iltaan, faktoja tiskiin heittävä, joka ei tunnetusti jorise turhia, ja on lisäksi osoittautunut tunteikkaaksi ihmiseksi. Levittämällä rauhallisuuden tunnetta kanssamatkaajiin Anu edesauttaa koplan arjessa selviytymistä. Viimeisimpänä nukkumaan käydessä silmät tavallisesti bongaavat malttamattoman Anun näpyttelemässä puhelintaan omassa kerrossängyn pesässään, jolloin seurauksena on usein aamulla väsynyt, mutta reippaana uuteen päivään omana itsenään heräävä Panu.

Elisa, porukan kuopus, on kuin energiapupu aamusta iltaan. Elämän suuret ja pienet asiat pyörivät Elisan mielessä ja näistä jutteleleminen ja pähkäily on Elisan arkipäivää. Jos päivästä meinaa jäädä liikkuminen vähälle, Elisa pitää huolen ettei näin pääse käymään, sillä aina on aikaa treenille!
Väsynyt Elisa nauraa jopa yksin ollessaan, mutta kukapa ei. Elisa ei tunteitaan peittele, vaan ilmaisee ne välillä hyvinkin dramaattisesti (esimerkiksi kiljumalla), ettei kellekkään jää epäselväksi mitä juuri tapahtui. Ei kannata erehtyä jättämään herkkuja säilytettäväksi, sillä Elisahiiri haistaa herkun kuin herkun. Someaddiktimme löytää jatkuvasti kuvia, joista saakin mitä mielenkiintoisempia ideoita toteutettavaksi omaan elämäänsä. Tunteikas ja hetkessä elävä Ellukka tuo ympärilleen energisyyttä meidän kaikkien arkeen.
Siinäpä vähän infoa meistä toistemme kertomana, keitä täällä oikein kirjoittelee. Pysykäähän matkassa mukana. :-)
Jenna, Anu & Elisa
Comments