Mitä ikävöimme Suomesta?
- finlandiniloilo
- Dec 29, 2017
- 2 min read
Heippa !
Reissun loppu häämöttää ja koto-Suomi odottaa! Kokemus on ollut upea ja elämä Filippiineillä on opettanut ja kasvattanut meitä monella tapaa. Toisaalta on myös kiva palata kotiin, tuttuun ja turvalliseen ympäristöön omien rakkaiden ihmisten luokse. Kunnioitamme Filippiinejä, maa on aivan uskomaton ja voimme lämpimästi suositella. Olemme kuitenkin huomanneet reissumme aikana asioita, joita ikävöimme Suomesta. Etenkin itsenäisyyspäivä, Suomi100, oli koti-ikävän täyttänyt päivä. Arvostus Suomea kohtaan on kasvanut entisestään. Seuraavaksi haluaisimme nostaa muutaman asian, joita ikävöimme Suomesta.
1. Asioiden toimiminen
Anteeksi jo etukäteen jos tulemme olemaan Suomessa myöhässä kaikkialta... Olemme oppineet sen täällä. Tämä maa on opettanut meille ennenkaikkea kärsivällisyyttä. Siinä, missä olemme aina kärppänä paikalla ajoissa, paikalliset vasta miettivät seuraavaa siirtoaan. Asiat täällä eivät todellakaan toimi kuin junan kuuluisa vessa, vaan ne tapahtuvat ajallaan: ehkä tänään, ehkä huomenna. Myös esimerkiksi terveydenhuolto itsessään saattaa nostaa verenpainetta, koska resurssit tutkia ovat hieman rajatummat. Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty ja tilanteet on otettu lähinnä huumorilla.

Töihin kirjaaminen
2. Vessat ja suihkut
Aiemmin oli puhetta junan vessasta.. Oikeastaan sekin toimii paremmin kuin vessat täällä. Kannamme kaikkialle vessapaperia mukana ja kun hätä iskee, vessat eivät aina ole ihan parhaimmasta päästä, mutta tämäkin kasvattaa! Vessan vetämättömyyteen on myös totuttu ja saattaakin olla lähes mahdottomuus saada vessaa vedettyä, mutta se on elämää..
Matkustaessa on tullut kohdattua suihkuja, jotka muistuttavat suomalaisittain rantasaunan saavi+kauha systeemiä, mutta ilman lämmintä vettä.. :-D Ilman seuraa ei suihkuhetkeästä tarvitse nauttia, sillä useimmiten jaat sen joko gekkoliskon tai hämähäkin kanssa. Onneksi raudanluja suomalainen ei pienistä hetkahda, heh.

Isla Gigantesin WC ja suihkutilat.. :-)
3. Ruisleipä ja Fazerin sininen
Eniten kaipaamiamme suomalaisia herkkuja ovat ruisleipä (ehkä gluteenittomalle riisikakku) ja Fazerin sininen! Ruokavaliomme täällä on melko erilainen, kuin Suomessa. Kasviksia on melko harvoin tarjolla, paikalliset syövät kolmesti päivässä riisiä ja liha- kana- ja kalaruuat ovat suosituimmat. Meille kuitenkin tehdään talolla joka päivä illallinen ja paikallisen ruuan vaihteluksi saamme myös esimerkiksi pastaa.

Lounas Antiquessa
4. Puhtaus
Asia, jota olemme oppineet täällä arvostamaan on puhtaus. Käytämme sisälläkin ollessamme tossuja, ettemme tartu tahmeaan lattiaan kiinni. Paikallinen katunäkymä on usein hieman rojuinen ja likainen, mutta nautimme nähdessämme jotain näin erilaista. Olemme myös huomanneet olevamme melko sopeutuvaisia, sillä nautimme olostamme, vaikka olosuhteet eivät olisikaan mitkään kaikista mukavimmat tai puhtaimmat.

Kotitossut
5. Liikenne
Ensimmäinen taksikyyti lentokentältä talollemme... Silmät pyöreinä ja suu auki toljotimme, kun kuski ajoi kuin päätön kana. Taksimatkoilla usein vetelemme turvavöitä, mutta turhaan, koska niitä ei edes ole. Olemme myös "päässeet" kokemaan tämän filippiiniläisen tyylin myös mopon kyydissä ilman kypäriä, mutta hengissä ollaan ja oikeastaan tässä vaiheessa reissua taksi- tai jeepneykyydit eivät oikeastaan hetkauta juuri lainkaan, koska olemme tottuneet tähän liikenteen sekasortoon. Toivottavaa vain olisi, ettemme tuo tätä ajotyyliä mukanamme Suomeen.. :)

Katumaisemaa
6. Läheiset
Perhe on filippiiniläisille kaikki kaikessa. Täällä, kaukana kotoa, on tajunnut konkreettisemmin läheisten ihmisten merkityksen. Suomeen palatessa aiomme viettää enemmän aikaa läheistemme kanssa. Olette rakkaita. <3

Jenna sai vieraan Suomesta <3
Nauttikaa yllä listatuista asioista Suomessa. Me tulemme nauttimaan niistä myös, mutta nyt nautimme vielä kun voimme Filippiinien tarjoamista asioista.
Ps. Huh, olisipa saanut suomalaista jouluruokaa... Ei sanoja.
Suomea & Filippiinejä arvostaen
Anu, Elisa & Jenna
Comments